Reseptihaun tulokset "varhaiskaali valkosipuli salaatti"

Ruokaohje: Salaatti Israelilainen salaatti resepti

…en sentin kokoisiksi kuutioiksi. Silppua sipuli hienoksi. Kumoa kaikki kuutiot kulhoon. Lisää joukkoon sitruunamehu ja oliiviöljy. Silppua joukkoon lehtipersilja. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Sekoita israelilainen salaatti hyvin. Siirrä israelilainen salaatti tarjoilukulhoon ja koristele tuoreilla mintunlehdillä. Israelilaisessa salaatissa on tärkeää, että kaikki raaka-aineet leikataan pieniksi, tasakokoisiksi kuutioiksi. …

Hakusanat:

Ruokaohje: Varhaiskaali-salaatti resepti

…iinietikkaa (puna-, valko- tai omenaviinietikkaa) 3 puristettua valkosipulin kynttä ripaus maustepippuria Suikaloi kaali, viipaloi retiisit ja leikkaa paprika ohuiksirenkaiksi. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Sekoita kulhossa ainekset ja salaatinkastike keskenään. Pane jääkaappiin vetäytymään hetkeksi. Tarjoa kylmänä. Hakusanat: varhaiskaali salaatti

Hakusanat:

Ruokaohje: Salaatti Makujen sinfonia -salaatti resepti

…1/2 tl suolaa 1/4 tl mustapippuria 3 rkl dijoninsinappia Punasipulivinaigrette 2 kpl punasipulia 1 1/2 dl rypsiöljyä 4 rkl omenaviinetikkaa 1 tl sokeria 1 tl suolaa 1/2 tl valkopippuria 1 dl tuoretta timjamia (hienonnettuna) Salaatti 2 kpl rooman- eli sidesalaattia ruukussa 200 g vihreitä papuja 190 g hillosipuleita 200 g kuivattua aprikoosia 2 dl kapriksia 1 dl kurpitsansiemeniä (paahdettuna) 1/2 dl tuoretta timjamia (hienonnettuna) Poista…

Ruokaohje: Salaatti Lasten salaatti resepti

Salaatti Lasten salaatti resepti Ainekset Ohjeet 15 min Passiivinen 10 min Lasten salaatti 4 annosta 4 kpl munaa 3 kpl tomaattia 1 kpl keräsalaattia 1 kpl kurkkua 1 kpl keltaista paprikaa 1 dl oliiveja 2 kpl kevätsipulia Keitä munat koviksi, noin 10 minuuttia. Kuori munat ja paloittele ne. Paloittele kasvikset ja järjestele ne vadille kukin raaka-aine erikseen. Tarjoa salaatti laspille väli- tai iltapalaksi. Hakusanat:…

Hakusanat:

Ruokaohje: Salaatti Purppuran häivähdys -salaatti resepti

…n 2 t 25 min Häivähdys purppuraa 10 annosta 4 kpl perunaa 4 kpl punajuurta 4 kpl porkkanaa 2 kpl punasipulia Kastike 1/2 dl oliiviöljyä 1 rkl dijoninsinappia 1 rkl sitruunamehua 2 rkl hunajaa 2 tl suolaa 1/2 tl mustapippuria Salaatti 1 kpl lollo rossoa ruukussa 1 kpl jääsalaattia ruukussa 1 kpl tatsoita ruukussa 2 dl rucolaa 3 dl tuoretta basilikaa 2 kpl päärynää 1/2 rkl sitruunamehua 300 g fetajuustoa (rasvaa 18 %) Päälle 1 dl cashewpähkinöitä…

Ruokaohje: Salaatti Kreikkalainen salaatti resepti

…kurkku. Lohko tomaatit. Kokoa salaatti laakeaan tarjoilukulhoon tai annoslautasille. Revi salaatinlehdistä peti muille aineksille. Asettele kerroksittain tomaatteja, kurkkua, paprikaa ja sipulia. Jätä fetapalat ja oliivit päällimmäisiksi. Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja kaada kreikkalaisen salaatin päälle. Tarjoa kreikkalaisen salaatin lisäksi tuoretta leipää. Hakusanat: kreikkalainen salaatti SALAATTI JA LIHAPULLILLE…

Hakusanat:

Ruokaohje: Salaatti Kevyt vihreiden kasvisten salaatti resepti

…o paprika ja silppua kevätsipulin varret. Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja kaada kulhoon keitettyjen kasvisten, pilkottujen paprikoiden ja kevätsipulin joukkoon. Sekoita ja anna maustua vähintään puoli tuntia. Asettele salaattikulhon tai lautasten pohjalle jääsalaattia ja suikaloitua kurttukaalia, kaada päälle marinoituneet vihreät kasvikset. Ripottele pintaan raejuusto ja kurpitsansiemenet. Nauti kevyt vihreiden kasvisten salaatti tuoreen…

Ruokaohje: Salaatti Danielan salaatti resepti

Salaatti Danielan salaatti resepti Ainekset Ohjeet 15 min 1 annosta 1 kpl jäävuorisalaattia 3 kpl tomaattia 1/2 kpl kurkkua 1 kpl keltaista paprikaa 200 g herneitä (pakaste) 1 dl pinjansiemeniä Kastike 4 dl sinappista salaatinkastiketta Leikkaa salaatti, tomaatit, kurkku ja paprika suupaloiksi. Huuhtaise pakasteherneet kuuman veden alla siivilässä. Paahda pinjansiemenet pannulla tuoksuviksi. Yhdistä kaikki aineet ja tarjoa Danielan…

Ruokaohje: Salaatti Erikoishyvä salaatti resepti

…ottamaan. Keitä muna kovaksi (8 minuuttia) ja jäähdytä. Mittaa kaikki kastikkeen aineet unikonsiemeniä lukuun ottamatta kapeaan kulhoon ja soseuta sauvasoseuttajalla tasaiseksi. Sekoita lopuksi joukkoon siemenet. Kumoa erikoishyvä salaatti kulhoon ja kaada päälle kastiketta. Nostele salaattia, jotta kastike leviää tasaisesti. Hakusanat: erikois salaatti isoäidin vihersalaatti resepti…

Hakusanat:

Ruokaohje: Salaatti Joulun salaatti resepti

Salaatti Joulun salaatti resepti Ainekset Ohjeet 20 min Joulun salaatti 8 annosta 1 kpl lollo rossoa ruukussa 1 kpl jääsalaattia ruukussa 1 kpl tammenlehtisalaattia ruukussa 150 g emmentaalijuustoa (rasvaa 27-30 %) (lastuina) 1 1/2 dl pekaanipähkinöitä 1 dl karpaloita (kuivattuja) Kastike 3/4 dl oliiviöljyä 1/4 dl balsamiviinietikkaa 1/4 tl suolaa 1/2 tl sokeria 1/4 tl mustapippuria Sekoita kastikeainekset maustumaan. Huuhdo ja kuivaa…

Hakusanat:

Ruokaohje: Salaatti Hedelmäinen salaatti resepti

…kkeen aineet ja kääntele se salaattipohjaan juuri ennen tarjoilua. Tarjoa hedelmäinen salaatin lisänä marinoituja mozzarellapalloja erillisestä astiasta. Hakusanat: hedelmäinen salaatti hedelmäinen vihreä salaatti savukalkkuna resepti hedeläinen salaattti lihalle hedelmäinen broiler-salaatti hedelmäinen salaatti ohjeet hedelmäinen salaatti pirkka hedelmäinesalaatti mansikkainen vihreä salaatti salaatti paprikaa omenaa jääsalaattia…

Hakusanat:

Ruokaohje: Salaatti Punavihreä salaatti resepti

Salaatti Punavihreä salaatti resepti Ainekset Ohjeet 10 min Punavihreä salaatti 4 annosta 1 kpl mitsunaa ruukussa 3 dl vuonankaalia eli machesalaattia 1 kpl lollo rossoa ruukussa 1/2 dl oliiviöljyä 2 tl valkoviinietikkaa Sekoita etikka öljyyn ja pirskottele kastike punavihreän salaatin joukkoon. …

Ruokaohje: Salaatti Vihreä salaatti resepti

…tammenlehtisalaattia ruukussa 100 g herneenpalkoja (kiehautettuna ja jäähdytettynä) 1 kpl kesäkurpitsaa (viipaloituna) 1/2 kpl punasipulia (viipaloituna) 2 rkl oliiviöljyä 1/2 tl suolaa 1/4 tl sokeria Sekoita vihreä salaatin ainekset kulhossa. Pirskottele päälle öljy ja mausta juuri ennen tarjoilua. Sekoita vihreä salaatti nostellen. Hakusanat: vihreä salaatti Vihreä Salaatti Ohje Salaatti ohjjeet vihrea tomaatti sipuli salaatti

Hakusanat:

Ruokaohje: Salaatti Raikas keskikesän salaatti resepti

Salaatti Raikas keskikesän salaatti resepti Ainekset Ohjeet 25 min Raikas kesäsalaatti 10 annosta 300 g salaattisekoitusta (Provence) 250 g kirsikkatomaattia 1 kpl kurkkua (kuutioituna) 1/2 kpl cantaloupemelonia (kuutioituna) Krutongit 6 kpl paahtoleipäviipaletta 3 rkl margariinia (rasvaa 60 %) 3 kpl valkosipulinkynttä Kokoa salaatin ainekset kerroksittain laakealle tarjoiluvadille. Leikkaa paahtoleivät kuutioiksi. Ruskista…

Ruokaohje: Valkosipuli Paahdettu valkosipuli resepti

…pinnat öljyllä. Ripottele pintaan suolaa ja myllystä rouhittua pippuria. Paahda valkosipuleja grillissä ja hauduta lopuksi aivan kypsäksi folioon käärittynä. Purista pehmeää, paahdettua valkosipulia grillattujen pihvien päälle. Hakusanat: paahdettu valkosipuli paahdettu kokonainen valkosipuli paahdettu patonki keitto paahdetuista valkosipuleista olutta kuivattu valkosipuli reseptit paahdettu valkosipuli keitto valio paahdettu sipuli…

Hakusanat:

Ruokaohje: Ärhäkkä graavihärkä ja juhlava salaatti resepti

…kuusi annosta 1 kg härän tai naudan sisäfileetä 0,5 l tummaa olutta 2,5 dl vettä 2 rkl suolaa 1 rkl rakuunaa 1 rkl timjamia 1 rkl mustapippuria 1 rkl basilikaa 24 rkl hienoksi hakattua chiliä Pinnalle: suolaa, chiliä Juhlava salaatti: 1 jääsalaattikerä 1 punasalaattikerä 2 dl hillosipuleita 0,5 verkkomelonia Yrttiöljykastike: 1 dl oliivi- tai pähkinäöljyä 1 rkl persiljaa silputtuna ripaus suolaa ripaus mustapippuria Koristelun: 2 dl karpaloita…

Hakusanat:

Ruokaohje: Ärhäkkä graavihärkä ja juhlava salaatti resepti

…kuusi annosta 1 kg härän tai naudan sisäfileetä 0,5 l tummaa olutta 2,5 dl vettä 2 rkl suolaa 1 rkl rakuunaa 1 rkl timjamia 1 rkl mustapippuria 1 rkl basilikaa 24 rkl hienoksi hakattua chiliä Pinnalle: suolaa, chiliä Juhlava salaatti: 1 jääsalaattikerä 1 punasalaattikerä 2 dl hillosipuleita 0,5 verkkomelonia Yrttiöljykastike: 1 dl oliivi- tai pähkinäöljyä 1 rkl persiljaa silputtuna ripaus suolaa ripaus mustapippuria Koristelun: 2 dl karpaloita…

Ruokaohje: Uunilohi valkosipuli-tuorejuustolla, keitetty valkosipuliriisi ja keltainen resepti

…n kala on uunissa, laita vettä tilavaan kattilaan ja kiehuta vesi, lisää kalaliemikuutiot tai käytä oikeaa kalalientä, lisää riisi ja noin 10 minuutin päästä paloiteltu valkosipuli kiehuvan riisin joukkoon. Keltainen paprika-salaatti Suikaloi paprika ja lehtisalaatti sopiviksi suupaloiksi ja lisää joukkoon sitruunanmehua. Tarjoilu Ota kalan leikatut annospalat uunista pois ja asettele lautaselle mahdollisimman kauniisti ja houkuttelevasti. Kaada…

Ruokaohje: Keitetty tulinen salaatti resepti

Keitetty tulinen salaatti resepti Ainekset Ohjeet noin 1/2 tai 1 kg salaattia 3 tai 6 valkosipulin kynttä (faneille tuplamäärät) cayennenpippuria tai punapippuripalko öljyä suolaa Pese salaatti. Pane isoon kattilaan salaatin määrästä riippuen2,5 dl tai 5 dl vettä, kuumenna se kiehuvaksi ja lisää suolaa. Pane salaatti kattilaan ja kypsennä sitä muutaman minuutin ajan. Kaada sopivasti pehmentynyt – ja heleän vihreytensä…

Hakusanat:

Ruokaohje: Los Ancelesin salaatti resepti

…uunan mehu 1-2 punasipulia voita, valkosipulisuolaa Herbamarea Kastike: 1 dl majoneesia 2 tl sinappia Keitä kananmunat kypsiksi.Lohko 4 osaan ja mausta herbamarella.Suikaloi salaatti lautaselle suoraan.Leikkaa kypsä avocado viipaleiksi ja mausta sitruunan mehulla. Paista pekonit rapeiksi ja nosta talouspaperille valumaan. Paista tomaatit viipaleina pannulla. Paista lopuksi voissa katkaravut. Höyrytin ensin kosteudet pois. Lisäsin voita ja…

Ruokaohje: Nizzan salaatti ja kurkku-jogurttikeitto resepti

…itto 1 l maustamatonta jogurttia 1 kurkku 1 valkosipulinkynsi 0,5 tl chilijauhetta tai tuoretta chiliä pala tuoretta inkivääriä limetin mehu 1 rkl hunajaa 1 tl suolaa valkopippuria tuoretta basilikaa Valmistusohjeet 1 Nizzan salaatti: Huuhtele salaatti ja revi se haarukkapaloiksi. Lohko keitetyt perunat sekä kananmunat salaatin päälle. Leikkaa punasipuli renkaiksi ja paloittele pavut joukkoon. Halkaise kirsikkatomaatit ja lisää nekin salaattiin….

Ruokaohje: Los Ancelesin salaatti resepti

…uunan mehu 1-2 punasipulia voita, valkosipulisuolaa Herbamarea Kastike: 1 dl majoneesia 2 tl sinappia Keitä kananmunat kypsiksi.Lohko 4 osaan ja mausta herbamarella.Suikaloi salaatti lautaselle suoraan.Leikkaa kypsä avocado viipaleiksi ja mausta sitruunan mehulla. Paista pekonit rapeiksi ja nosta talouspaperille valumaan. Paista tomaatit viipaleina pannulla. Paista lopuksi voissa katkaravut. Höyrytin ensin kosteudet pois. Lisäsin voita ja…

Ruokaohje: juusto-katkarapu salaatti resepti

juusto-katkarapu salaatti resepti Ainekset Ohjeet juusto-katkarapu salaatti ruokahalua herättelevä salaatti kaksi annosta vihreä salaatti (kiinankaali tmv) vahvaa,kovaa juustoa kuutioina kuorittuja, pieniä pakastekatkarapuja 1-2 omenaa kuutioina 1/2 sellerin vartta pieninä paloina Pilko salaatti Kuutioi juusto ja omenat Katkaravun voit lisätä jäisenä tai huuhdella lämpimällä vedellä ennen sekoitusta. Herätteleee mukavasti ruokahalua!…

Ruokaohje: juusto-katkarapu salaatti resepti

juusto-katkarapu salaatti resepti Ainekset Ohjeet juusto-katkarapu salaatti ruokahalua herättelevä salaatti kaksi annosta vihreä salaatti (kiinankaali tmv) vahvaa,kovaa juustoa kuutioina kuorittuja, pieniä pakastekatkarapuja 1-2 omenaa kuutioina 1/2 sellerin vartta pieninä paloina Pilko salaatti Kuutioi juusto ja omenat Katkaravun voit lisätä jäisenä tai huuhdella lämpimällä vedellä ennen sekoitusta. Herätteleee mukavasti ruokahalua!…

Hakusanat:

Ruokaohje: Salaatti Ikihyvä caesarsalaatti resepti

…onnettu valkosipuli ja oregano. Sekoita hyvin. Paista maustetut leipäkuutiot paistinpannussa vaalean ruskeiksi ja rapeiksi. Valmista kastike. Mittaa kaikki ainekset korkeaan astiaan ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi. Siirrä kastike isoon kulhoon ja lisää revitty salaatti. Sekoita, kunnes kastike on kokonaan sekoittunut caesarsalaattiin. Lisää krutongit ja höylää salaatille parmesaanilastuja. Tarjoa ikihyvä ja klassinen caesarsalaatti

Ruokaohje: Scampi- pil pil salaatti

Scampi- pil pil salaatti Ainekset chiliä 10 isoa vihreää oliivia 200 g kurkkua 24 kpl scampia rypsiöljyä 300 g salaattia suolaa persiljaa 1 kokonainen valkosipuli 10 miniluumutomaattia Ohjeet Aloita salaatin valmistus kuivaamalla oliivit uunissa. Leikkaa kivettömät oliivit siivuiksi ja nosta ne leivinpaperin päälle uunipellille. Kuivaa oliivit 120c kiertoilmauunissa 30 min. ajan. Pese ja revi salaatti tarjoiluvadille. Leikkaa kurkku…

Ruokaohje: Kikherne-kukkakaalipihvit ja varhaiskaali-kurkkusalaattia resepti

Kikherne-kukkakaalipihvit ja varhaiskaali-kurkkusalaattia resepti Ainekset 1/2 kukkakaali 2 valkosipulin kynttä 3 dl keitettyjä kikherneitä 3 tippaa tabascoa suolaa ja valkopippuria tilkka oliiviöljyä * Varhaiskaali-kurkkusalaatti 1/4 kaalinpää 2 avomaankurkkua tuoretta minttua 1/2-1 dl ruoanvalmistusjogurttia 1/2 sitruunan mehu suolaa * Appelsiiniporkkanat 2 porkkanaa 1 appelsiinin mehu vettä suolaa ja pippuria Valmistusohjeet 1…

Hakusanat:

Ruokaohje: Caesar-salaatti

…rkl 2 parmesaanilastuja Ohjeet Voit korvata kastikkeen myös Felixin valmiilla Caesar-salaattikastikkeella. Murskaa valkosipulinkynnet ja pane oliiviöljyn joukkoon. Anna maustua vähintään tunnin ajan. Huuhtele ja kuivaa salaatti. Revi salaatti sopiviksi suupaloiksi. Leikkaa leivät kuutioiksi ja paista pannulla oliiviöljyssä rapeiksi ja kullanruskeiksi. Voit paahtaa ne myös uunipannulla. Sekoita isossa salaattikulhossa sinappi, sitruunamehu,…

Ruokaohje: Isoäidin salaatti 2. resepti

…yytyneet. Kaada pois kuuma vesi ja anna kananmunien seisahtaa hetki ennen kuin valutat päälle kylmää vettä. Kuori kananmunat ja pilko ne munaleikkurilla pieneksi. Sekoita kerma, etikka ja mausteet löysäksi kastikkeeksi. Lado salaattikulhoon kerroksittain salaattia, kastiketta ja munahakkelusta. Jätä päällimmäiseksi kerros kastiketta ja kananmunaa. Koristele salaatti silputulla tillillä. Voit löysentää kastiketta lisäämällä siihen kylmää vettä….