Reseptihaun tulokset "porojauheliha ruokaohjeet"

Ruokaohje: Porojauheliha-sienipiiras resepti

…ita kerma ja munat keskenään. Levitä jauhelihatäyte vuokaan. Kaada päälle kermaseos. Ripottele pinnalle juustoraaste. Vaihe 4 Paista piirasta 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 30 minuuttia. Koristele halutessasi tuoreilla yrteillä. Tarjoa porojauheliha-sienipiiras haaleana salaatin kanssa. Hakusanat: porojauheliha porojauheliha resepti porojauheliha ruokaohjeet porojauheliha-sienipiiras poropiirakka porojauheliha

Hakusanat:

Ruokaohje: Poropiiras

…een ja perunahiutaleiden kanssa. Lisää vesi ja nypi taikinaksi. Painele taikina voidellun, 26-28 senttiä halkaisijaltaan olevan piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista 200 asteessa uunin alatasolla 5 minuuttia. Ruskista porojauheliha ja sipuli öljyssä. Jäähdytä. LIsää muut ainekset ja sekoita hyvin. Jos käytät kylmäsavuporoa, leikkaa siivut paloiksi, yhdistä ruskistettuun sipuliin ja sekoita muiden aineiden kanssa kuten jauheliha. Kaada…

Hakusanat:

Ruokaohje: porokaalipata resepti

…uhelihaa 1,5 dl pitkää riisiä 4 dl vettä 6 kpl viherpippuria 1 rkl lipstikkaa tai liemikuutio 1-2 suolaa 1 rkl sitruunatinjamia 0,5 dl kermaa Aloin inspiroida ruokaa siltä pohjalta mitä kaapissa sattui olemaan. Esim. pakaste porojauhelihaa ja viikonlopusta jääneitä kasviksia. Yrtit olen kasvattanut itse, joka kiehtoi kokeilemaan. Hyvää tuli ja kaaliruoat vain paranee seuraavana päivänä. Nam! Ohjeet ruskista pekoni pannulla ( pane syrjään )…

Ruokaohje: Savuporo-juurespata resepti

Savuporo-juurespata resepti Ainekset Ohjeet 6-8 (600 g) Pirkka perunaa (keltainen pussi) 1 sipuli 2-3 porkkanaa 1 palsternakka 4 dl vettä 1 tl suolaa 6 maustepippuria 1 laakerinlehti 1 rs (240 g) Pirkka porojauhelihaa (pakaste) 1 rkl öljyä 1/2 ps (à 450 g) Pirkka parsakaalia (pakaste) 1 pkt (100 g) Pirkka kylmäsavuporoa Lisäksi Pirkka puolukkahilloa tai -survosta Vaihe 1 Kuori ja lohko perunat sekä sipuli. Leikkaa kuoritut porkkanat…

Ruokaohje: porokaalipata resepti

…uhelihaa 1,5 dl pitkää riisiä 4 dl vettä 6 kpl viherpippuria 1 rkl lipstikkaa tai liemikuutio 1-2 suolaa 1 rkl sitruunatinjamia 0,5 dl kermaa Aloin inspiroida ruokaa siltä pohjalta mitä kaapissa sattui olemaan. Esim. pakaste porojauhelihaa ja viikonlopusta jääneitä kasviksia. Yrtit olen kasvattanut itse, joka kiehtoi kokeilemaan. Hyvää tuli ja kaaliruoat vain paranee seuraavana päivänä. Nam! Ohjeet ruskista pekoni pannulla ( pane syrjään )…

Ruokaohje: Poropiiras 2. resepti