Reseptihaun tulokset "mustikka tuorejuusto torttu"

Ruokaohje: Juustokakku Mustikka-juustokakku ja mansikka-limettikastike resepti

…hjan päälle. Nostele lusikalla mustikkatäytettä vuokaan, levitä veitsen kärjellä, jotta saat marmorisen pinnan. Kaada loput juustotäytteestä vähitellen vuokaan. Lusikoi vuokaan myös loput mustikkatäytteestä. Levitä veitsellä mustikkatäyte viiruiksi. Paista mustikka-juustokakkua 175-asteisen uunin alatasolla noin 1 tunti 15 minuuttia. Jäähdytä. Soseuta mansikka-limettikastikkeen ainekset. Tarjoa mansikkakastiketta mustikka-juustokakun kanssa….

Ruokaohje: mansikka-kinuski torttu resepti

…aiset, jugurtti, suola, makeutusjauhe sekä psyllium. Yhdistä keltuaisseos varovasti valkuaisvaahtoon! levitä seos leivinpaperille. Aikaisemmin tekemäsi kinuskin kokoiseksi ympyräksi. Saa olla uunissa 20-30min, kunnes kullanruskea. Sekoita mansikat ja mahdollinen makeutusaine soseeksi. Vatkaa kerma. Kun pohja on tullut uunista, niin laita kinuskilevy pohjan päälle. Kinuskilevyn päälle levitetään mansikkasose. Kuorruta torttu kermalla. TÄSTÄ…

Ruokaohje: Paistetut broilerin rintafileet rosépippurikastikkeessa ja Runebergin torttu resepti

…nbergin torttu Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat voi-sokeriseokseen yksitellen koko ajan vatkaten. Rouhi mantelit ja murenna piparit hienoiksi muruiksi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi. Voitele ja korppujauhota suorakaiteen muotoinen vuoka ja täytä se taikinalla. Paista torttua 200 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia. Mittaa kostutusaineet kattilaan ja kiehauta liemi. Sivele torttu

Ruokaohje: mansikka-kinuski torttu resepti

…Sekoita mansikat ja mahdollinen makeutusaine soseeksi. Vatkaa kerma. Kun pohja on tullut uunista, niin laita kinuskilevy pohjan päälle. Kinuskilevyn päälle levitetään mansikkasose. Kuorruta torttu kermalla. TÄSTÄ OHJEESTA TULEE PIENEHKÖ TORTTU. Jos tahtoo tehdä suuremman, niin tuplailee vain reseptiä. Tästä tulee halkaisijaltaan n. 16cm torttu. Hakusanat: suklaa kinuski torttu hyvä torttu kerma kinuski torttu mansikka kinuski torttu

Hakusanat:

Ruokaohje: Smoothie Mustikka-piimäsmoothie resepti

Smoothie Mustikka-piimäsmoothie resepti Ainekset Ohjeet 10 min Mustikka-piimäsmoothie 4 annosta 2 kpl banaania 3 dl piimää 200 g mustikoita 1 dl mustikkakeittoa 2 rkl hunajaa Kuori ja paloittele banaanit. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja anna käydä hetki. Voit valmistaa juoman myös sauvasekoittimella. Maista mustikka-piimäsmoothien makeus, lisää tarvittaessa hunajaa ja kaada juoma laseihin. Tarjoa mustikka-piimäsmoothie…

Hakusanat:

Ruokaohje: Pannukakku Mustikka-spelttipannukakut resepti

…e lopuksi valkuaisvaahto varovasti joukkoon. Anna taikinan turvota noin tunti ennen paistamista. Kuumenna nokare voita ohukaispannulla. Nosta kauhalla pieni määrä taikinaa pannulle ja lusikoi mustikoita taikinan päälle. Anna mustikka-spelttipannukakun paistua rauhassa miedolla lämmöllä ensin toiselta puolelta ja sitten käännä se. Mustiika-spelttipannukakuista tulee paksuja ja kuohkeita. Tarjoile mustikka-spelttipannukakkujen kanssa hunajalla…

Ruokaohje: Kahvikakku Mustikka-valkosuklaakakku resepti

…itä puolet taikinasta rengaskakkuvuokaan. Sekoita keskenään jäiset mustikat, perunajauho ja hedelmäsokeri. Painele taikinaan lusikalla tai sormin vako, johon levität mustikat. Nostele loppu taikina mustikoiden päälle. Paista mustikka-valkosuklaakakkua uunin alatasolla 150 asteessa 6075 minuuttia. Kumoa mustikka-valkosuklaakakku hieman jäähtyneenä ja tarjoa huoneenlämpöisenä. Jogurtti ja mustikkasydän tekevät kahvikakusta mehevän ja kostean….

Ruokaohje: Suklaakakku Mustikka-suklaakakku resepti

…Kaada puolet taikinasta vuokaan ja ripottele päälle puolet mustikoista. Lisää loppu taikina, levitä tasaiseksi ja ripottele pinnalle loput mustikat. Paista 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Siivilöi jäähtyneen mustikka-suklaakakun pinnalle tomusokeria ja koristele mustikoilla. Mustikka-suklaakakun kanssa maistuu vanilijajäätelö. Hakusanat: mustikka suklaakakku mustikka suklaakakku ohje…

Hakusanat:

Ruokaohje: Marjapiirakka Mustikka-marenkipiirakka resepti

…aiheessa. Levitä marenkivaahto jäähtyneen mustikkapiiraan päälle pehmeästi aaltoilleen ja työnnä piiras 225 asteiseen uuniin. Ota mustikka-marenkipiiras uunista, kun marenki on vaaleanruskea. Tarjoa mustikka-marenkipiirakka jäähdytettynä vaniljakastikkeen kanssa. Hakusanat: mustikka marenkipiirakka pirkka marenki marjapiiras marjapiirakka jogurttia marenkia mustikka marenki piirakka Mustikka Marenkipiirakka mustikka marenkipiirakka…

Hakusanat:

Ruokaohje: Mustikka-Aleksanterit resepti

Mustikka-Aleksanterit resepti Ainekset Määrä Aines 1 1/2 dl sokeria 4 1/2-5 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 200 g voita tai margariinia 1 muna täyte 2 dl mustikka– tai vadelmahilloa kuorrutus 4 dl tomusokeria 3 rkl vettä mustikka– tai vadelmamehua värjäämiseen koristeluun 1/3 putkiloa valmista sokerikuorrutusta koivun tai mustikanlehtiä Ohjeet Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne pehmeän rasvan kanssa taikinaksi. Sekoita mukaan…

Ruokaohje: Mustikka-Aleksanterit resepti

Mustikka-Aleksanterit resepti Ainekset Määrä Aines 1 1/2 dl sokeria 4 1/2-5 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 200 g voita tai margariinia 1 muna täyte 2 dl mustikka– tai vadelmahilloa kuorrutus 4 dl tomusokeria 3 rkl vettä mustikka– tai vadelmamehua värjäämiseen koristeluun 1/3 putkiloa valmista sokerikuorrutusta koivun tai mustikanlehtiä Ohjeet Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne pehmeän rasvan kanssa taikinaksi. Sekoita mukaan…

Ruokaohje: Persikka-torttu resepti

Persikka-torttu resepti Ainekset Ohjeet Persikka- torttu Pikaiseen makeannälkään saat nopeasti lievitystä suklaisestapersikkatortusta. Paista torttupohja nopeasti mikrossa. Levitä päälletölkillinen persikoita ja kostuta torttu liemellä. Jos haluat, voitkoristella tortun suklaaraidoilla. Kermavaahto sopii hyvin tortunkyytipojaksi. 100 g margariinia 2 munaa 3/4 dl sokeria 1 3/4 dl venhäjauhoja 1/2 dl kaakaota 1 tl leivinjauhetta 1 tl…

Hakusanat:

Ruokaohje: KakkuOskarin torttu (Kung Oscars tårta) resepti

KakkuOskarin torttu (Kung Oscars tårta) resepti Ainekset Ohjeet 45 min Passiivinen 25 min Oskarin torttu Kung Oscars tårta 12 annosta Torttupohja 5 kpl valkuaista 3 dl tomusokeria 150 g mantelijauhetta Voikreemi 1 dl sokeria 3/4 dl vettä 5 kpl keltuaista 225 g suolatonta voita Koristeluun 1 dl mantelilastuja (paahdettuna) Kung oscar nousi Ruotsin valtaistuimelle vuonna 1872. Hänen nimeään kantava torttu ei ole aikojen saatossa…

Hakusanat:

Ruokaohje: JuustokakkuIrish Coffee -torttu resepti

JuustokakkuIrish Coffee –torttu resepti Ainekset Ohjeet 35 min Passiivinen 6 t Irish Coffee –torttu 12 palaa 175 g kaurakeksejä 3 rkl sokeria 1 dl voita (sulatettuna) Täyte 6 kpl liivatelehteä 300 g tuorejuustoa 2 kpl keltuaista 1 1/2 dl sokeria 1 1/2 tl vaniljasokeria 3/4 dl viskiä 1 dl kahvijuomaa 3 dl kuohukermaa 2 kpl valkuaista Koristeluun 50 g suklaata Leikkaa leivinpaperista pohjalevy irtopohjaiseen vuokaan, jonka Ø on noin 25…

Ruokaohje: Juustokakku Kevyt mustikka-jogurttikakku resepti

…ellen. Kaada täyte kakkupohjan päälle, peitä vuoka ja anna kakun hyytyä kylmässä vähintään 4 tuntia. Ripottele mustikat hyytyneelle kakulle. Valmista hyytelösokerikuorrutus. Kiehauta mehu kattilassa ja lisää siihen hyytelösokeri koko ajan sekoittaen. Kun liemi kiehahtaa uudelleen, nosta kattila liedeltä ja anna seoksen jäähtyä 2 minuuttia. Lusikoi hyytelö marjojen päälle. Säilytä kevyt mustikka-jogurttikakku kylmässä ennen tarjoilua. …

Hakusanat:

Ruokaohje: Mustikka-Marianne juustokakku resepti

…teen päälle ja anna hyytyä jääkaapissa n. 4 tuntia. Tarjoile. Mikäli käytät isompaa vuokaa (esim 26 cm) lisää täytteiden määrää. Kakku ei ole kovin makea, joten lisää halutessasi sokerin määrää. Hakusanat: Marianne Tuorejuustokakku mustikka marianne piirakka juustokakku täyte rahka vispikerma mariane juustokakku marianne juustokakku ilman liivatetta marianne juustokakku k-kaupan ohje marianne mustikka juustokakku marianne mustikka

Hakusanat:

Ruokaohje: Shotti Mustikka-herukkashotti resepti

Shotti Mustikka-herukkashotti resepti Ainekset Ohjeet 30 min Mustikka-herukkashotti 10 annosta 500 g mustikoita 500 g mustaherukoita 2 dl sokeria Perkaa marjat ja poista roskat. Soseuta marjat sosemyllyllä tai tehosekoittimessa. Halutessasi voit sokeroida soseen. Pakasta mustikka-herukkasose 1 desin kerta-annoksina tai isompina annoksina. Sulatettu mustiika-herukkasose säilyy jääkaapissa muutaman päivän. Itse tehty marjashotti on…

Ruokaohje: Smoothie Mustikka-jogurttijuoma resepti

…Smoothie Mustikka-jogurttijuoma resepti Ainekset Ohjeet 5 min Mustikka-jogurttijuoma 2 annosta 5 dl maustamatonta jogurttia (rasvaa 2,5 %) 4 dl mustikoita 1/2 dl sokeria Mittaa jääkaappikylmät jogurtti ja mustikat sekä sokeri kapeaan kulhoon ja soseuta sauvasekoittajalla sileäksi juomaksi. Nauti mustikka-jogurttismoothie. Hakusanat: jogurttijuoma vadelmajugurttijuoma…

Hakusanat:

Ruokaohje: Mustikka-juustokakku resepti

…reunaiseen piirakkavuokaan/ irtopohjavuokaan, jonka pohjalle ja reunoille olet laittanut leivinpaperin–> laita kylmäkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi laita liivatteet kylmään veteen likoamaan vaahdota kerma sekoita tuorejuusto, kermaviili, makeutusjauhe, mustikkapiltti ja vaniljasokeri omassa astiassaan sähkövatkaimella tasaiseksi seokseksi kiehauta mehu kattilassa, purista liivatteista vesi pois ja lisää yksitellen kuumaan mehuun koko…

Ruokaohje: Mustikka-juustokakku resepti

…reunaiseen piirakkavuokaan/ irtopohjavuokaan, jonka pohjalle ja reunoille olet laittanut leivinpaperin–> laita kylmäkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi laita liivatteet kylmään veteen likoamaan vaahdota kerma sekoita tuorejuusto, kermaviili, makeutusjauhe, mustikkapiltti ja vaniljasokeri omassa astiassaan sähkövatkaimella tasaiseksi seokseksi kiehauta mehu kattilassa, purista liivatteista vesi pois ja lisää yksitellen kuumaan mehuun koko…

Ruokaohje: Kuninkaiden torttu (Galette des Rois) resepti

…n sisään kätkettiin ennen onnea tuottava papu, jonka asemesta nykyisin käytetään valmiina ostettavaa pientä muovi-tai posliiniesinettä. Se, joka saa tortusta pavun, kruunataan illan kuninkaaksi tai kuningattareksi. Kuningas saa kultaisen kruunun ja kuningatar hopeisen ja kruunupää valitsee joukosta itselleen kruunattavan puolison. Hakusanat: galette resepti kuninkaiden torttu galette des rois kakku galetti resepti kunikaiden torttu

Hakusanat:

Ruokaohje: Herraskainen torttu resepti

…iset ja loput sokerista. Sekoita vaahdot keskenään. Vatkaa hyvin. Lisää sitruunankuori ja kerma. Lisää lopuksi jauhot ja leivinjauhe. Paista isossa voidellussa paistinpannussa tai irtoreunavuoassa 200asteessa (15-20min). Kun torttu on melkein kypsä, levitä pinnalle valkuaisvaahto. Ripottele pinnalle huuhdotut, kuivatut rusinat ja kaltatut, halkaistut mantelit. Torttu saa olla miedossa (150 astetta) niin kauan, että valkuaisvaahto kuivuu ja tulee…

Ruokaohje: dajm-torttu resepti

…si. Yhdistä vaahdot. Hienonna Daimit pieniksi muruiksi ja sekoita täytteeseen. Levitä täyte jäähtyneen merenkilevyn päälle. Laita torttu muutamaksi tunniksi pakastimeen. Jos säilytät pitempään, pakkaa folioon tai muovipussiin. Ota torttu sulamaan 20 min ennen tarjoamista. Koristele Daim-paloilla tai Daim-palleroilla. Hakusanat: daim torttu dajm torttu dajmtorttu recepti laskiaispulla…

Hakusanat:

Ruokaohje: dajm-torttu

…an samalla voimakkaasti vatkaten.4. Lisää mantelirouhe valkuaisvaahdon joukkoon5. Levitä kova vaahto leivinpaperin päälle pyöreäksi levyksi, halkaisija noin 24 cm.6. Kypsennä levyä uunin keskitasolla 140 astetta noin tunti.7. Vaahdota kerma huolellisesti.8. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.9. Yhdistä vaahdot.10. Hienonna Daimit pieniksi muruiksi ja sekoita täytteeseen.11. Levitä täyte jäähtyneen merenkilevyn päälle.12. Laita torttu

Ruokaohje: Kuninkaiden torttu (Galette des Rois) resepti

…pintaan haarukalla aaltoilevia kuvioita tai ristikko. Paista torttu noin 225 asteessa 30-45 minuuttia. Tarjoa haaleana konjakilla, manteliköörillä tai vaniljasokerilla maustetun kermavaahdon kanssa. Ranskalainen kuninkaiden torttu on saanut nimensä kolmen tietäjän mukaan. Mantelitäytteistä torttua tarjotaan loppiaisena samppanjan kanssa. Leivonnaisen sisään kätkettiin ennen onnea tuottava papu, jonka asemesta nykyisin käytetään valmiina…

Ruokaohje: Röstrandin torttu resepti

…Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon. Mausta manteliliköörillä tai tarjoa sitä erikseen lasillinen jälkiruoan kanssa. Jaa nekkukastike mantelipohjille ja levitä tasaisesti. Täytä vuoat jäädykkeellä. Peitä ja pakasta. Ota torttu pakastimesta noin 10-30 minuuttia ennen tarjoamista. Irrota irtopohjavuoan reunat ja leikkaa torttu annoksiksi tai siirrä kokonaisena tarjoiluvadille, jolla sitä tosin on vaikeahko pöydässä leikata. Koristele…

Ruokaohje: Röstrandin torttu resepti

…Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon. Mausta manteliliköörillä tai tarjoa sitä erikseen lasillinen jälkiruoan kanssa. Jaa nekkukastike mantelipohjille ja levitä tasaisesti. Täytä vuoat jäädykkeellä. Peitä ja pakasta. Ota torttu pakastimesta noin 10-30 minuuttia ennen tarjoamista. Irrota irtopohjavuoan reunat ja leikkaa torttu annoksiksi tai siirrä kokonaisena tarjoiluvadille, jolla sitä tosin on vaikeahko pöydässä leikata. Koristele…

Ruokaohje: Tulinen tuorejuusto-broileri resepti

…orejuusto, aurajuusto ja kerma Lisää mukaan jalapenot ja tomaatit Anna hautua kannen alla noin 10min, jotta tulisuus ehtii tarttua hyvin Voita voi paistamisessa käyttää sopivan reilusti! Hakusanat: tulinen broileri tuorejuustobroileri tuorejuusto ruoka kana tulinen keitetty broileri paprika chiki tuorejuusto italian yrtit tuorejuusto ruokaohje italian yrtit tuorejuusto kastike broilerivuoka pepperoni broilerisuikaleet tulinen…

Hakusanat:

Ruokaohje: Artisokkaa tuorejuusto-piparjuurivaahdon kera resepti

Artisokkaa tuorejuusto-piparjuurivaahdon kera resepti Ainekset 2 artisokkaa vettä suolaa sokeria 1/2 sitruunaa Tuorejuusto-piparjuurivaahto 100 g maustamatonta tuorejuustoa 0,5 dl vispikermaa 1-2 rkl piparjuuritahnaa 1 tl dijon sinappia rouhittua mustapippua Ohjeet Valmista artisokat käsittely- ja keittoreseptin mukaan. Nosta valutetut, lämpimät artisokat lautasille ja tarjoa ne piparjuurituorejuustovaahdon kera alku- tai…

Hakusanat:

Ruokaohje: Kylmäsavuporo tuorejuusto kana riisillä resepti

…io 1/3 osa kylmäsavuporo koskenlaskija tuorejuustoa 1/2 osa maustamatonta tuorejuustoa 2 dl ruokakermaa Ohjeet Ruskista kana pannulla 6 asteella 10 min välillä käännellen. Lisää kylmäsavuporo tuorejuusto ja maustamaton tuorejuusto. Anna tuorejuustojen sulata kunnolla pannulla ja sen jälkeen lisää ruokakerma. Anna hautua vielä muutaman minuutin ja tarjoile riisin kera. Hakusanat: kylmäsavuporo resepti kana tuorejuusto kana…

Hakusanat: