Reseptihaun tulokset "feta lehtitaikina pesto aurinkokuivattutomaatti"

Ruokaohje: Feta-Aurinkokuivattutomaatti piirakka resepti

…en aurinkokuivatut tomaatin palat ja juustoraaste sekä silputtu tuore basilika. Sekoita munien rakenne rikki ja lisää kerma sekoittaen. Mausta kerma-muna seos oman maun mukaisella määrällä mustapippuria, yrttitarha mausteseosta ja suolaa. Kaada maustettu muna-kerma seos piirakan päälle ja paista uunissa 200 asteessa n.30minuuttia. Jos tykkäät oliiveista niin voit lisätä piirakan täytteeksi myös oliiveita. Hakusanat:…

Hakusanat:

Ruokaohje: Pesto Sitruunainen pesto resepti

Pesto Sitruunainen pesto resepti Ainekset Ohjeet 15 min Sitruunainen pesto 25 annosta 10 dl tuoretta basilikaa 2 kpl sitruunaa (raastettu kuori ja puristettu mehu) 3 dl rypsiöljyä 2 dl pinjansiemeniä 2 dl parmesaanijuustoa (raastettuna) 3 kpl valkosipulinkynttä 1/2 tl suolaa 1/2 tl mustapippuria Revi basilikat tehosekoittimen kulhoon. Raasta mukaan sitruunoiden kuoret ja purista mehut. Surauta basilika-sitruunaseos tasaiseksi. Lisää…

Ruokaohje: Pesto – kotitekoinen pesto resepti

…o resepti Ainekset 200 g tuoretta basilikaa 2 rkl paahdettuja pinjansiemeniä 1 dl raastettua parmesaania 1 valkosipulinkynsi hienonnettuna 1 dl neitsytoliiviöljyä hienoa merisuolaa mustapippuria Valmistusohjeet 1 Valmista pestokastike hienontamalla suuressa huhmareessa kaikki peston ainekset tasaiseksi tahnaksi. Lisäile oliiviöljyä pikku hiljaa joukkoon. Voit valmistaa peston myös tehosekoittimessa. Maistele kastiketta ja lisää suolaa tai…

Hakusanat:

Ruokaohje: Pulusen rakuuna-feta-kalkkunaleikkeet resepti

…tafile-ohutleikkeitä (2 x 480g pakettia) 400 g fetajuustoa (2 x 200g pakettia) 1 dl kuohukermaa 2 tl kuivattua rakuunaa (suolaa) musta- ja valkopippuria oliiviöljyä vuoan voiteluun Kuumenna uuni 225 asteeseen. Tee sillävälin feta-rakuunatahna. Murskaa feta kulhossa haarukalla murumaiseksi. Lisää joukkoon rakuuna, suola jos haluat (feta on itsessään aika suolaista) ja pippurit. Jos haluat, voit laittaa rakuunan tilalle tai lisäksi esim. timjamia…

Ruokaohje: Pulusen rakuuna-feta-kalkkunaleikkeet resepti

…tafile-ohutleikkeitä (2 x 480g pakettia) 400 g fetajuustoa (2 x 200g pakettia) 1 dl kuohukermaa 2 tl kuivattua rakuunaa (suolaa) musta- ja valkopippuria oliiviöljyä vuoan voiteluun Kuumenna uuni 225 asteeseen. Tee sillävälin feta-rakuunatahna. Murskaa feta kulhossa haarukalla murumaiseksi. Lisää joukkoon rakuuna, suola jos haluat (feta on itsessään aika suolaista) ja pippurit. Jos haluat, voit laittaa rakuunan tilalle tai lisäksi esim. timjamia…

Hakusanat:

Ruokaohje: Pesto-vuohenjuustopuustit resepti

lehtitaikinalevyjä 3 rkl pesto-kastiketta 150 g pehmeää vuohenjuustoa (esimerkiksi Chavroux) 1 muna mantelirouhetta Sulata lehtitaikinalevyt ja kauli ne ½ cm:npaksuisiksi. Sekoita yhteen pesto ja pehmeä vuohenjuusto. Levitä pesto-juustotäytettä lehtitaikinalevylle. Kääri levy rullalle kääretortun tapaan. Liimaa taikinan saumakohta kiinnivedellä. Leikkaa rullasta pieniä vinoja paloja, aivan kuten korvapuustejatehtäessä. Paina puusteja kapealta…

Ruokaohje: Uunilohi Pesto-uunilohi resepti

…aaste. Nosta lohifilee uunivuokaan, ripottele pintaan mustapippuria. Levitä pesto-leipäseos tasaisesti kalan päälle. Paista uunilohi 175-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Kuori ja keitä perunat suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Tarjoa pesto-uunilohen kanssa perunoita ja salaattia. Lohen pestokuorrutukseen voit hyvin käyttää hieman kuivahtanutta paahtoleipää. Hakusanat: lohi pesto uunissa pesto mozzarella uunilohi…

Hakusanat:

Ruokaohje: Filonyytti Feta-filopiiraat resepti

…ventää taittelua). Tee kaikki piiraat samoin. Voitele feta-filopiiraat voisulalla ja ripottele pintaan sormisuolaa sekä mustapippurirouhetta. Paista feta-filopiiraita 225 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin ruskeita ja rapeita. Sekoita salaatti haluamistasi salaattilaaduista ja lisää esimerkiksi kurkkua, kirsikkatomaatteja, oliiveja ja marinoituja artisokansydämiä. Nosta salaattiannoksen keskelle fetapiiras tai kaksikin. Pieni erä…

Hakusanat:

Ruokaohje: Persiljapesto ja makea pesto resepti

Persiljapesto ja makea pesto resepti Ainekset * Persiljapesto 1 nippu persiljaa 2 rkl paahdettuja pinjansiemeniä 2-3 rkl raastettua parmesanjuustoa 1 valkosipulin kynsi 1 dl öljyä 1 limen raastettu kuori ja mehu suolaa ja mustapippuria * Makea pesto 1 dl juoksevaa hunajaa 0,5-1 dl rouhittuja manteleita 1 sitruuna 0,5 tl kanelia Valmistusohjeet 1 Persiljapesto: Paahda pinjansiemenet kuumalla pannulla. Mittaa kaikki muut ainekset paitsi öljy…

Ruokaohje: Mehevät pesto-silakkarullat

…sto-silakkarullat Ainekset 2 dl vettä basilikaa koristeeksi. 4 annosta 1 dl Rajamäen a href=”/reseptit/haku/?q=mauste”Mausteista/a etikkaa basilikaa koristeeksi 3 /4 dl Saclà n a href=”/reseptit/haku/?q=pestopesto/a rossoa tai pesto genovesea 1 tl suolaa silakkafileitä roseepippureita Ohjeet Reseptin tarjoaa: Kiehauta mausteliemen aineet ja kaada kuuma liemi rullien päälle. Kypsennä miedolla lämmöllä 2 – 5…

Ruokaohje: Pähkinäinen katkarapusalaatti ja pesto-oliivipanini resepti

…ekä katkaravut. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Revi salaatti haarukkapaloiksi ja levitä salaattivadille. Lisää salaatille paloiteltu parsa, tomaattilohkot ja pähkinät. Lusikoi päälle katkarapu-majoneesi seos ja tarjoile pesto-oliivipaninin kera. Pesto-oliivipanini: Leikkaa patonki puoliksi ja halkaise molemmat puoliskot keskeltä niin, että toinen reuna jää vielä kiinni. Hienonna oliivit ja tomaatit veitsellä hienoksi ja mausta…

Ruokaohje: Piirakat Feta-nokkospiiraat resepti

Piirakat Feta-nokkospiiraat resepti Ainekset Ohjeet 45 min Passiivinen 40 min Feta-nokkospiiraat 12 kpl Pohja 5 dl hiivaleipäjauhoja 1 tl sokeria 1/2 tl suolaa 1 kpl kuivahiivapussia 2 1/2 dl vettä 2 rkl rypsiöljyä Täyte 1 rkl rypsiöljyä 1 kpl sipulia (silputtuna) 1 kpl valkosipulinkynttä (hienonnettuna) 1 kpl punaista paprikaa (kuutioituna) 150 g nokkosta (ryöpättynä) 200 g fetajuustoa (rasvaa 18 %) (kuutioituna) 1 dl oliiveja…

Ruokaohje: Pastasalaatti Feta-pastasalaatti resepti

…nkaiksi. Paloittele kurkku ja valutettu juusto. Sekoita sipulit, kurkku, juusto, kirsikkatomaatit ja oliivit pastan joukkoon. Jos tomaatit ovat isoja, puolita ne. Jätä muutama basilikanlehti koristeeksi ja suikaloi loput terävällä veitsellä. Suikaloi myös jääsalaatti. Sekoita ne feta-pastasalaatin joukkoon. Kumoa feta-pastasalaatti tarjoilukulhoon ja koristele basilikalla. Hakusanat: feta pastasalaatti keväinen pastasalaatti feta

Hakusanat:

Ruokaohje: Pizza Feta-oliivipizza resepti

…asteeseen. Paista pizzaa uunin alatasolla noin 15 minuuttia, kunnes se on saanut väriä sekä pintaan että pohjaan. Tarkista pohjan kypsyys nostamalla pizzaa kulmasta. Tarjoa valmiin feta-oliivipizzan päällä salaattia, jonka olet maustanut tabascolla, lorauksella balsamiviinietikkaa ja oliiviöljyä sekä ripauksella suolaa, sokeria ja mustapippuria. Hakusanat: fetajuusto pizza resepti kasvispizza feta basilika oliivipizza…

Hakusanat:

Ruokaohje: Pasteija Feta-pinaattikolmiot resepti

…ripottele pintaan suolakiteitä sekä mustapippurirouhetta. Paista feta-pinaattikolmioita 225 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin ruskeita ja rapeita. Hakusanat: feta aurinkokuivattu tomaatti pasteija feta pasteija feta pinaatti pasteija sieni juusto pasteija feta-pinaattipasteijat feta pasteijat feta pinaattipasteijat pirkka pasteija pinaatti raejuusto pasteijat pinaatti pasteija pasteijat aurinkokuivattu tomaatti feta

Hakusanat:

Ruokaohje: Uunikasvis Feta-juurespaistos resepti

…yä 1/4 tl suolaa 1/4 tl mustapippuria 1 dl tuoretta timjamia 200 g fetajuustoa (rasvaa 25 %) (kuutioituna) 2 rkl hunajaa Kuori ja paloittele juurekset isohkoiksi kuutioiksi. Voitele uunivuoka kevyesti öljyllä. Siirrä juurespalat vuokaan. Mausta suolalla ja pippurilla sekä yrtinoksilla. Paahda aineksia 200-asteisessa uunissa kaikkiaan noin tunnin ajan. Lisää fetakuutiot juuresten joukkoon käännellen noin puolivälissä ja valele…

Hakusanat:

Ruokaohje: Feta-pinaattipastavuoka resepti

Feta-pinaattipastavuoka resepti Ainekset Määrä Aines 300 g pennepastaa 4 dl valmista tomaattipastakastiketta feta-pinaattikastike ½ dl vettä 1 pss (150 g) pakastepinaattia 100 g tuorejuustoa 200 g fetajuustoa 2-3 rkl vihreää pestokastiketta ripaus suolaa rouhittua mustapippuria pinnalle noi 1 dl raastettua emmentaljuustoa Ohjeet Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valmista pastan kypsyessä fetapinaattikastike. Kuumenna vesi…

Ruokaohje: Feta-Broilerijauhelihapihvit resepti

…ta 200 asteessa n. 25 min. Itse paistan nämä silikonisessa ”muffinssivuuassa”, jolloin kerma ei pääse leviämään pellille. Annoksesta tulee n. 12 kpl pieniä pihvejä. Koko satsissa HH 4,2g ; P 117,8g ; R 71,7g Seuraksi sopii vaikka salaatti valkosipulimajolla. Hakusanat: broilerijauhelihapihvit broilerijauhelihapihvit ohje jbroiler-jauhelihapihvit feta ohje feta broilerijauhelihapihvit jbroiler jauheliha pihvit…

Hakusanat:

Ruokaohje: Feta-keittojuureslaatikko resepti

Feta-keittojuureslaatikko resepti Ainekset Ohjeet Feta-keittojuureslaatikko Helppo lisäkeruoka neljä annosta 400 g Keittojuureksia 200 g Feta juustoa (apetina laktoositon pala) 1 dl kasvislientä mustapippuria Voitele paistoastia öljyllä tai voilla. Sekoita kasvikset ja feta ja lisää kasvisliemi sekä ripauta mustapippuria melko reilustikin, mutta tietenkin maun mukaan. Ja paista uunissa aluksi n.200 asteessa (voit pienentää lämpöä…

Ruokaohje: Feta-parsakaalipaistos resepti

Feta-parsakaalipaistos resepti Ainekset Ohjeet Feta-parsakaalipaistos Helppo ja maukas uunipaistos kaksi annosta 1 pss parsakaali-kukkakaali (pakaste) feta/salaattijuustoa (haluamasi määrä) rasvaista kermajuustoa (kuten edellä) 1 prk kuohukermaa haluamiasi mausteita; suola, pippuri… Laita kasvikset vuoan pohjalle Murustele feta/salaattijuusto kasvisten päälle Ripottele haluamiasi mausteita paistokseen Lisää raastettu kermajuusto…

Ruokaohje: Feta-pekonit resepti

Feta-pekonit resepti Ainekset Ohjeet Feta-pekonit maukas pikkusuolainen kymmenen annosta Pekonia Feta-juustoa cocktailtikkuja. Valmista oman maun mukaan niin monta kuin jaksat syödä. (Yhdestä pekonipaketista tulee n 12 kpl) Leikkaa pitkät pekoninpalat keskeltä kahtia. Kääri jokaisen pätkän sisään feta pala. Jos käärii tiukasti niin pysyy myös ilman cocktailtikkua. Laita palat leivinpaperille ja uuniin n 200 astetta, siten että ovat…

Ruokaohje: Parsakaali-feta-pinjansiemenlisäke resepti

…stä (suolaa) Höyrytä parsakaali lähes kypsäksi ja kaada kulhoon. Lisää kuutioitu feta ja pinjansiemenet. Lisää loraus oliiviöljyä ja mustapippuria. Maista ennen kuin lisäät suolaa. Tarjoa kuumana tai kylmänä liharuokien kanssa. Jos tätä jää yli, lämmitä se seuraavana päivänä. Feta sulaa ihanasti! Hakusanat: parsakaali-feta paistos parsakaali feta pasta parsakaali- feta pasta…

Hakusanat:

Ruokaohje: Voileipäkakku Feta-tsatsikikakku resepti

…ade-jogurttitahnaa leivälle. Levitä 1/4 täytettä päälle, pane päälle toinen leipä ja jatka loppuun. Kääri kakku tiukkaan kelmupakettiin, ja nosta jääkaappiin painon alle tekeytymään seuraavaan päivään. Leikkaa kakku pituussuunnassa kahtia ja kaada lappeelleen. Sipaise kakun sivuille jogurttia ja painele pintaan ruohosipulisilppua. Leikkaa kuorimaveitsellä kurkusta ohuita viipaleita ja pyörittele ruusukkeiksi kakun päälle. Viimeistele…

Ruokaohje: Valkosipulikeitto ja feta-pinaattipasteijat resepti

…ta-pinaattipasteijat resepti Ainekset * Valkosipulikeitto 15 kokonaista valkosipulia 1 sipuli 8 dl kasvis- tai kanalientä 2 dl kuohukermaa 2 rkl voita 2 rkl vehnäjauhoja suolaa valkopippuria 1 dl ruohosipulia silputtuna * Feta-pinaattipasteijat 1 pkt piirakkataikinaa 150 g pakastepinaattia tai tuoretta ryöpättyä 1 sipuli 2 rkl voita 100 g fetajuustoa 1 kananmuna 1 valkosipulinkynsi Valmistusohjeet 1 Valkosipulikeitto: Kuori ja hienonna…

Hakusanat:

Ruokaohje: Feta-keittojuureslaatikko resepti

Feta-keittojuureslaatikko resepti Ainekset Ohjeet Feta-keittojuureslaatikko Helppo lisäkeruoka neljä annosta 400 g Keittojuureksia 200 g Feta juustoa (apetina laktoositon pala) 1 dl kasvislientä mustapippuria Voitele paistoastia öljyllä tai voilla. Sekoita kasvikset ja feta ja lisää kasvisliemi sekä ripauta mustapippuria melko reilustikin, mutta tietenkin maun mukaan. Ja paista uunissa aluksi n.200 asteessa (voit pienentää lämpöä…

Ruokaohje: Feta-pinaattipastavuoka resepti

Feta-pinaattipastavuoka resepti Ainekset Määrä Aines 300 g pennepastaa 4 dl valmista tomaattipastakastiketta feta-pinaattikastike ½ dl vettä 1 pss (150 g) pakastepinaattia 100 g tuorejuustoa 200 g fetajuustoa 2-3 rkl vihreää pestokastiketta ripaus suolaa rouhittua mustapippuria pinnalle noi 1 dl raastettua emmentaljuustoa Ohjeet Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valmista pastan kypsyessä fetapinaattikastike. Kuumenna vesi…

Ruokaohje: Parsakaali-feta-pinjansiemenlisäke resepti

Parsakaali-feta-pinjansiemenlisäke resepti Ainekset Ohjeet Parsakaali-feta-pinjansiemenlisäke Loistava lisäke vaikka pihville neljä annosta 400 g parsakaalta 200 g fetajuustoa 30 g pinjansiemeniä 2 rkl oliiviöljyä mustapippuria myllystä (suolaa) Höyrytä parsakaali lähes kypsäksi ja kaada kulhoon. Lisää kuutioitu feta ja pinjansiemenet. Lisää loraus oliiviöljyä ja mustapippuria. Maista ennen kuin lisäät suolaa. Tarjoa kuumana tai…

Ruokaohje: Feta-pekonit resepti

Feta-pekonit resepti Ainekset Ohjeet Feta-pekonit maukas pikkusuolainen kymmenen annosta Pekonia Feta-juustoa cocktailtikkuja. Valmista oman maun mukaan niin monta kuin jaksat syödä. (Yhdestä pekonipaketista tulee n 12 kpl) Leikkaa pitkät pekoninpalat keskeltä kahtia. Kääri jokaisen pätkän sisään feta pala. Jos käärii tiukasti niin pysyy myös ilman cocktailtikkua. Laita palat leivinpaperille ja uuniin n 200 astetta, siten että ovat…

Ruokaohje: Feta-Broilerijauhelihapihvit resepti

…annosta 400g broilerin paistijauhelihaa 1 muna ½dl kermaa ½ punttia persiljaa 100g fetaa suolaa, pippuria Sekoita broilerin sekaan muna ja kerma. Mausta suolalla ja pippurilla. (Suolan kanssa kannattaa olla varovainen, koska feta on jo aika suolaista.) Silppua sekaan ½ punttia persiljaa. Pieni feta ja sekoita joukkoon niin ettei jää liian isoja juustomökkyjä. Lusikoi taikinasta möykkyjä pellille tai silikonivuokiin. Paista 200 asteessa n. 25…