Reseptihaun tulokset "ciabatta ohje"

Ruokaohje: Piknik-ciabatta resepti

…rejuustoa 1 ruukku jääsalaattia 6 viipaletta Pirkka savusaunakalkkunaa tai kinkkua 6 Pirkka voileipäkurkkuviipaletta 8 viipaletta Pirkka Saariston kermajuustoa pala (n. 80 g) kurkkua 3 rkl Pirkka mangochutneya Vaihe 1 Paista ciabatta pakkauksen ohjeen mukaan hyvissä ajoin. Anna jäähtyä ritilällä peittämättä. Vaihe 2 Halkaise leipä pitkittäin sahateräisellä leipäveitsellä. Levitä pohjalle tuorejuusto ja painele siihen kerros jääsalaattia….

Hakusanat:

Ruokaohje: Tomaatti-ciabatta resepti

…ttu 2 (120 g) tomaattia n. 2 rkl Pirkka puolikuivattujen tomaattien öljyä 3/4 dl Pirkka puolikuivattuja tomaatteja 6 isoa Pirkka Saariston kermajuustoviipaletta rucolaa 2 rkl Pirkka pinjansiemeniä paahdettuina Vaihe 1 Paista ciabatta pakkauksen ohjeen mukaan. Leikkaa leipä kuuteen osaan ja halkaise palat. Vaihe 2 Voitele leipien halkaisupinnat kevyesti öljyllä. Täytä leivät viipaloiduilla tomaateilla, suikaloiduilla puolikuivatuilla tomaateilla,…

Hakusanat:

Ruokaohje: Täytetty ciabatta resepti

…ituorejuustoa n. 50 g parmankinkkua 2 tomaattia 1 sipuli mustia oliivia tuoretta basilikaa Ohjeet Leikkaa ciabatta neljään osaan ja halkaise palat taskuiksi. Voitele leivän molemmat sisäpinnat tuorejuustolla. Laita täytteeksi parmankinkkua, tomaattiviipaleita, sipulirenkaita, puolitettuja oliiveita ja tuoretta basilikaa. Hakusanat: ciabatta täytteet täytetty ciabatta täytetty ciabatta reseptit ciabatta täyte ciabatta parmankinkku…

Hakusanat:

Ruokaohje: Tomaatti-mozzarella-ciabatta resepti

…i ja viipaloi avokado. Lado ciabatan päälle ensin tomaatti- ja avokadoviipaleita, sitten mozzarellaa. Aseta päälle rucolaa. Kuorruta uunissa noin 5 minuuttia. Koristele halutessasi tuoreella rucolalla. Hakusanat: chiabatta mansikkamozzarella leivät chiapatta täytetty kcal juusto-tomaatti ciabatta lämmin tomaatti buffala juusto leipä mozzarella ciabatta tomaatti mozzarella ciabatta

Hakusanat:

Ruokaohje: Ciabatta ja tonnikala-kapristahna

Ciabatta ja tonnikala-kapristahna Ainekset 8 kpl kirsikkatomaattia 1 rkl pieniä kapriksia 200 g tuorejuustoa vastarouhittua pippuria 4 rkl Kikkoman-soijakastiketta 2 kpl öljyyn säilöttyä kuivattua tomaattia 1 kpl ciabatta (n. 200 g) 1 tlk tonnikalaa omassa liemessään (= 185 ml) 50 g rucolasalaattia Ohjeet Leikkaa ciabatta kahteen osaan ja halkaise molemmat osat. Valuta tonnikalasta liemi. Huuhtele 4 kirsikkatomaattia ja pilko ne sekä…

Ruokaohje: Valkosipuli-Ciabatta (2 kpl) resepti

…niin vesikulho paistumisen ajaksi, jolloin leipien pinnasta tulee rapeampia. Leivät ovat kypsiä, kun ne kumisevat pohjaan koputettaessa. Leivät pysyvät rapeina, kun et peitä kypsiä leipiä liinalla. Parhaimmillaan ne ovat leipomispäivänä. Onnistunut ciabatta on sisältä kosteaa ja pinnalta rapeaa. Hakusanat: valkosipuli chiabatta valkosipuli ciabatta valkosipuliciabatta

Hakusanat:

Ruokaohje: Ciabatta, italialainen leipä suomalaiseen tapaan resepti

…van kanssa. Hakusanat: chiabatta leipä ciabatta ohje chabatta leipä ciabatta kuivahiiva italialainen täyteleipä italialainen peltileipä suomalainen ciabatta ohje suomalainen chabatta ciabatta resepti kuivahiiva italialainen pihvi porkana leioä ciabatta leipäohje giabatta resepti täyteleipä resepti chabatta italialainen paahtoleipä ohje ciapatta pellillinen ciapatta kuivahiiva ciabatta suomalaiseen tapaan ohje ciabatta rosmariini…

Hakusanat:

Ruokaohje: Club ciabatta resepti

Club ciabatta resepti Ainekset 1 kpl naudan ulkofileepihviä (100-200 g) 0,3 ps Knorr Béarnaisekastike v.viinillä&hunajalla 220 ml 0,5 kpl ciabatta-leipää 2 kpl salaatinlehtiä 0,5 kpl tomaattia 0,1 tl suolaa 0,1 tl rouhittua mustapippuria Ohjeet Nuiji pihvi kevyesti. Kuumenna Flora Culinesse paistinpannulla. Paista pihvi pannulla molemmin puolin (noin 2 min. per puoli). Mausta pihvi suolalla ja pippurilla. Halkaise ciabata. Aseta…

Ruokaohje: Club ciabatta resepti

Club ciabatta resepti Ainekset 1 kpl naudan ulkofileepihviä (100-200 g) 0,3 ps Knorr Béarnaisekastike v.viinillä&hunajalla 220 ml 0,5 kpl ciabatta-leipää 2 kpl salaatinlehtiä 0,5 kpl tomaattia 0,1 tl suolaa 0,1 tl rouhittua mustapippuria Ohjeet Nuiji pihvi kevyesti. Kuumenna Flora Culinesse paistinpannulla. Paista pihvi pannulla molemmin puolin (noin 2 min. per puoli). Mausta pihvi suolalla ja pippurilla. Halkaise ciabata. Aseta…

Hakusanat:

Ruokaohje: Parsan keitto-ohje resepti

…uuma parsa-annos ei odota ruokailijoita vaan ruokailijat odottavat parsaa. Hakusanat: parsan keitto Parsan Keitto-Ohje parsan keitto ohje parsankeittoohje parsa keitto valkoinen parsa resepti valkoinen parsa keitto-ohje parsa ohje parsan keittoohje parsan resepti tuore parsa keitto ohje ruoka ohje parsankeitto tankoparsa reseptit tankoparsa ruokaohjeet vihreä parsa keitto-ohje Tuoreen parsan käsittely keitto-ohje parsa valkoinen parsan…

Hakusanat:

Ruokaohje: Pihvi T-luupihvin paisto-ohje resepti

Pihvi T-luupihvin paisto-ohje resepti Ainekset Ohjeet 15 min Passiivinen 30 min T-luupihvin paisto-ohje Tälle reseptille suosittelemme Caballo de Mendoza 3 l 1 annosta 500 g naudan t-luupihviä 1 rkl rypsiöljyä 1/4 tl suolaa 1/4 tl mustapippuria T-luupihvi on naudanlihapihvi, jossa on sisä- ja ulkofileelihaa T-muotoisen luun ympärillä. Hae pihvit lihakauppiaalta. Jos et saa T-luupihvejä, valitse tilalle entrecôte. Ota pihvit…

Hakusanat:

Ruokaohje: MUURINPOHJAPANNUN HOITO-OHJE resepti

MUURINPOHJAPANNUN HOITO-OHJE resepti Ainekset Ohjeet MUURINPOHJAPANNUN HOITO-OHJE Ennen käyttöä: Kuumennetaan ennen käyttöä niin kuumaksi, että pannun pinta tummuu. Kuumalle pinnalle levitetään rasvaa, esim. sianläskiä, kunnes pannu on tasaisen musta. Käytön jälkeen: Lämmin pannu pestään vedellä (ei pesuainetta) ja rasvataan. Muurikka muurinpohjapannu on valmistettu erikoispintakäsitellystä teräksestä. Sama käsittelyohje sopii…

Hakusanat:

Ruokaohje: Sushiriisin keitto-ohje resepti

Sushiriisin keitto-ohje resepti Ainekset 4 dl sushiriisiä n. 5 dl vettä seuraa pakkauksen ohjetta kun keität sushiriisiä n. 1/2 dl sushiviinietikkaa voit ostaa valmista kastiketta tai maustaa oman kastikkeen: kts. ohje alla) * Sushiviinietikka 8 rkl riisietikkaa 4 rkl sokeria 1 tl suolaa määrä riittää noin 4 dl riisiannoksen maustamiseen Valmistusohjeet 1 Pese riisi kylmällä vedellä, kunnes huuhteluvesi on kirkasta. Nosta riisi kylmään…

Hakusanat:

Ruokaohje: Ravut Rapujen keitto-ohje resepti

…a vesilitrojen, ei rapujen määrän mukaan. (1 dl karkeaa merisuolaa painaa 100 g.) Hakusanat: rapujen keitto ravun keitto ravun keittoliemi rapujen lisäkkeet rapu resepti ravun keitto-ohje rapu keitto rapujen keitto-ohjeet Rapujen Keitto-Ohje rapu valmistus jokiravun keitto-ohje elävien rapujen keittäminen rapu kuori keitto rapujen keittoliemi rapujen keitto ohje rapujen keitto resepti rapu ohje rapujenkeitto ravu keitto ravun resepti…

Hakusanat:

Ruokaohje: Ciabatta

Ciabatta Ainekset 8 g hiiva 1,5 tl (valkosipulijauhe) 10 g (2tl) suola 15 g (2rkl) ruokaöljy 370 g (3,7dl) vettä 500 g (n.8dl) vehnäjauho Ohjeet Vaivaa taikinaa n. 5 min koneella. Lisää valkosipulijauhe kolmen minuutin kohdalla.2. Aseta taikina öljyllä voideltuun astiaan ja peitä hyvin muovilla/kannella. Huom! Tarpeeksi iso astia, taikina turpoaa reilusti.3. Anna taikinan levätä jääkaapissa yön yli (12-20h).4. Tee seuraavana päivänä…

Ruokaohje: Ciabatta 2. resepti

Ciabatta resepti Ainekset Määrä Aines esitaikina 2,5 dl huoneenlämpöistä vettä 10 g hiivaa 2,5 dl vehnäjauhoja Taikina (6 tunnin kuluttua) 0,5 dl lämmintä vettä 15 g hiivaa 1 rkl sokeria 1,5 tl suolaa 4 dl vehnäjauhoja Ohjeet Liuota hiiva noin 20-asteiseen veteen. Sekoita joukkoon jauhot. Peitä kulho liinalla ja anna käydä huoneenlämmössä noin 6 tuntia. Sekoita hiiva 1/2 dl:aan vettä. Lisää hiivaliuos taikinajuureen yhdessä suolan ja…

Ruokaohje: Italialainen ciabatta resepti

Italialainen ciabatta resepti Ainekset Määrä Aines 500 g vehnäjauhoja 50 g hiivaa 5 dl Kylmää vettä 2 tl sokeria oliiviöljyä 1 rkl suolaa 250 g vehnäjauhoja Ohjeet Kaada kylmä vesi kulhoon. Murenna joukkoon hiiva ja sekoita kunnes hiiva liukenee veteen. Lisää sokeri ja jauhot. Ripottele päälle jauhoja ja anna taikinan kohota jääkaapissa yön yli. Kaada kohonnut juuritaikina aamulla yleiskoneeseen, lisää muut ainekset ja alusta taikinaa…

Hakusanat:

Ruokaohje: Ciabatta leipä

Ciabatta leipä Ainekset 0,5 tl kuivahiivaa 2 tl lämmintä maitoa 42 astetta 5 dl hiivaleipäjauhoa 2 rkl lämmintä vettä 42 astetta 1,5 tl suolaa 1,7 dl huoneenlämpöistä vettä 1 rkl öljyä Ohjeet Taikinajuuri: Sekoita lämmin sesi ja hiiva keskenään. Anna seista 5 min tai kunnes se on kuplivaa. Lisää huoneenlämmin vesi ja jauho. Sekoita 4 minuuttia. Peitä kulho Tuorekelmulla. Anna seistä viileässä huoneenlämmössä 12-24 tuntia.Leipä:…

Ruokaohje: Italialainen ciabatta resepti

…a uuni 225 asteeseen ja nosta uunin pohjalle kuumalla vedellä täytetty astia. Vesihöyry antaa leivälle rapean pinnan. Kostuta leipien pinta suihkupullon vedellä ja paista 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. VINKKI: Leivän voi maustaa ripottelemalla pinnalle juustoraastetta, pestonokareita tai oliiveja. Hakusanat: ciapatta leipä giabatta italiainen leipä italia lainen pihvi italialainen ciabatta italialainen giabatta italialainen…

Hakusanat:

Ruokaohje: Ciabatta

…isiksi.Säädä uuni 240 asteeseen ja ripottele kohonneiden limppujen päälle ohut kerros vehnäjauhoja. Suihkauta leipien päälle vettä ja laita kuumaan uuniin. 10 minuutin kuluttua säädä lämpö 200 asteen hieman yläpuolelle ja paista vielä 10-15 minuuttia.Jäähdytä ritilällä tai uunin luukku raollaan uunissa ritilän päällä. Hakusanat: ciabata oliiveilla ciabatta kana hampurilainen ciabatta leipä uunin lämpö ciabatta piknik Ciapattan…

Hakusanat:

Ruokaohje: Ciabatta resepti

Ciabatta resepti Ainekset Juuri 1.75 dl vettä 1 rkl hapanjuurta 1 maustemitta kuivahiivaa (ripaus tai 1/5 tl) 4 dl vehnäjauhoa Taikina koko juuri 2 dl vettä 8 dl vehnäjauhoa 1/2 tl kuivahiivaa 1.5 tl suolaa Ohjeet Valmista ensin juuri. Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva, juuri ja jauhot. Peitä tiiviillä kannella ja anna seistä huoneenlämmössä 12-20 tuntia kunnes juuri kuplii ja on kasvanut vähintään kaksinkertaiseksi. Kannattaa…

Hakusanat:

Ruokaohje: Rapea ciabatta

Rapea ciabatta Ainekset 6 dl Lämmintä vettä 1,5 dl Viipaloituja vihreitä oliiveja (tai aurinkokuivattuja tomaatteja tms.) 2 dl Ruisjauhoja 10 dl Vehnäjauhoja 3 rkl Oliiviöljyä 1 tl Suolaa 2 rkl Siirappia (tai sokeria) 1 pss Kuivahiivaa Ohjeet Lisää lämpimään veteen suola, siirappi ja 5 desiä jauhoja, joihin on sekoitettu kuivahiiva. Sekoita velliksi. Lisää oliivit ja sen jälkeen loput jauhot samalla sekoittaen, älä kuitenkaan vaivaa…

Ruokaohje: Ciabatta leipä resepti

…chapatta ohje resepti taikinajuuri leipä sandwich sämpylä resepti Suppilovahvero ciabatta suppilovahvero lämmin leipä capatta leipä chapatta resepti jauho ja vesi leipä cuabatta leipä cibatta leipä chiabatta resepti ciapatta leipä resepti ciapata leipä chiapatta ciabatta-leipä Ciabatta – pestoa mozzarellaa rucolaa pinjansiemeniä ja aurinkokuivattuja tomaatteja chiapatta leivän ohje ciabatta pizzakivi ciabatta grillissä ciabatta lepä resepti…

Hakusanat:

Ruokaohje: Punainen alkoholiton booli (amerikkalainen ohje, n. 25:lle) resepti

Punainen alkoholiton booli (amerikkalainen ohje, n. 25:lle) resepti Ainekset Ohjeet 1 litra karpalomehua 1 litra omenamehua 2 dl sitruunamehua 2 dl rypälemehua 2 dl ananasmehua 2 l hiilihappopitoista vettä Koristeeksi: ohuita appelsiiniviipaleita Kaikki ainekset sekoitetaan suuressa boolimaljassa, johon lisätäänrunsaasti jääpaloja tai kakkuvuoassa tms. jäädytetty jääkimpale. Hakusanat: alkoholiton booli mansikka alkoholiton…

Hakusanat:

Ruokaohje: Perunoiden keitto-ohje resepti

Perunoiden keitto-ohje resepti Ainekset Määrä Aines pikkukapallinen perunoita kiehuvaa vettä 2 tl suolaa tillinvarsia päälle tilliä Ohjeet Pese vasta nostetut tai samana päivänä ostetut perunat huolellisesti kuorettomiksi. Kuori irtoaa parhaiten tuoreesta perunasta. Pane perunat tyhjään kattilaan. Kiehauta vesi keittimessä tai toisessa kattilassa. Kaada perunakattilaan kiehuvaa vettä sen verran, että perunat juuri ja juuri peittyvät….

Ruokaohje: Joulukinkun paisto-ohje 2. resepti

Joulukinkun paisto-ohje resepti Ainekset Ohjeet 25 min Passiivinen 10 t Joulukinkku 30 annosta 5 kg kinkkua Kuorrutus 2 dl sinappia 1 dl korppujauhoja Koristeluun 3 rkl neilikkaa (kokonaisia) Lisäksi 200 g herneitä 150 g luumuja Joulukinkku kannattaa sulattaa hitaasti viileässä (34 päivää). Ota sulanut kinkku huoneenlämpöön 56 tuntia ennen paistamista. Pyyhi kinkun pinta kuivaksi. Työnnä paistomittari paksuimpaan kohtaan kinkun…

Hakusanat:

Ruokaohje: Helppo piirakan pohja ohje

Helppo piirakan pohja ohje Ainekset 1 kpl muna 1 tl vaniljasokeria 2½ dl vehnäjauhoja 1 tölkki kermaviiliä 100 gr margariinia ½ dl sokeria raparperia, omenoita, marjoja yms 1 tl leivinjauhoja Ohjeet Margariini sokeri ja muna sekoitellaan keskenään, siihen lisätään vehnäjauho ja leivinjauho seos. Painellaan piirakkavuokaan. Päälle voi laittaa raparperia / omenoita / marjoja, tai kenties jotain suolaista. Kermaviili ja muna…

Hakusanat:

Ruokaohje: MUURINPOHJAPANNUN HOITO-OHJE

MUURINPOHJAPANNUN HOITO-OHJE Ainekset Ohjeet MUURINPOHJAPANNUN HOITO-OHJEEnnen käyttöä:Kuumennetaan ennen käyttöä niin kuumaksi, että pannun pinta tummuu. Kuumalle pinnalle levitetään rasvaa, esim. sianläskiä, kunnes pannu on tasaisen musta.Käytön jälkeen:Lämmin pannu pestään vedellä (ei pesuainetta) ja rasvataan.Muurikka muurinpohjapannu on valmistettu erikoispintakäsitellystä teräksestä.Sama käsittelyohje sopii valurautaisille…

Ruokaohje: Pizza kaasugrillissä (ohje kolmelle pizzalle) resepti

…rillissä n. 4 minuuttia, mutta tarkista aika oman grillisi lämpötilan mukaan. Pizza on kypsä kun reunat saavat väriä ja päällä oleva juusto on sulanut. Ota pizza pois grillistä, laita se esim. puiselle leikkuualustalle ja lisää päälle tuore rucola sekä rouhittua mustapippuria. Toista sama kahden muun pohjan kanssa. – Sitten vaikka lasi punaviiniä tarjoiluun ja herkuttelemaan! Hakusanat: Pizza Ohje grilli pizza ohje grilli pizza…

Hakusanat:

Ruokaohje: Isoäidin piparit (gluteeniton ohje) resepti

…hoja Ohjeet Kiehauta siirappi ja mausteet, vaahdota voi ja sokeri lisää joukkoon muna. Sekoita sooda jauhoihin, lisää muna-voi-sokeri seokseen vuoroin jauhoja vuoroin siirappimauste-seosta. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään, kauli taikina kahdessa osassa, paista 180 asteessa n. 10 min. Hakusanat: gluteeniton piparin ohje amerikkalaiset piparit gluteeniton piparien ohje isoäidin ohjeet isoäidin pipareita…

Hakusanat: